Mitä maksaa tornitalo?

Vanhemman kustannusasiantuntijan Heikki Haverin projektit vaihtelevat asunnon kylpyhuoneremonteista kymmenien miljoonien eurojen uudisrakennushankkeisiin. Jokaisen hankkeen investointikustannus koostuu lukuisista pienistä ja suuremmista puroista, jotka muodostavat rivejä asiakkaan raporttiin.

”Projektissa lasketaan useimmiten hankkeen kaikki kustannukset kuten esimerkiksi rakennuttaminen, rakennustekniset työt ja talotekniikka. Projektit ovat lyhyitä. Laskelman teko kestää muutamasta päivästä pisimmillään muutamaan viikkoon”, Heikki kertoo.

Heikin kilometrit alalla ovat kerryttäneet vahvan kokemuksen, jota riittää jaettavaksi kollegoillekin. Hän on ollut mukana kehittämässä kustannuslaskennan perusperiaatteita, nimikkeistöjä ja ohjelmistoja jo yli 30 vuoden ajan.

Vuosienkin jälkeen Heikki innostuu uusista projekteista – niissä kun pääsee näkemään, mitä uutta on tulossa. Laskelmilla voi tukea asiakkaiden päätöksentekoa.

”30-kerroksinen tornitalo, valtavat kauppakeskukset ja toimistorakennukset ovat olleet mieleen jääneitä projekteja.”

Ala ja työskentelytavat myös kehittyvät entistä nopeammin, esimerkiksi 3D-tietomallinnus muuttaa työtapoja. Heikin työnkuva muotoutuu myös uusiksi, kun mukaan tulevat rakennusriidat. Rakennusriitoihin liittyen FMC Laskentapalveluissa lasketaan kustannuksia ja osallistutaan todistajana oikeuskäsittelyihin.

Kiinnostavien projektien lisäksi työn suola on hyvin yhteen pelaava työyhteisö. Tieto kulkee, yhteistyö on mutkatonta, kokemusta jaetaan.

”Työn joustavuus on myös tärkeää. Työajat voi määritellä itse, kun vain projekti valmistuu ajallaan.”